Kuusnolla on tanssispektaakkeli.
Esitys uppoutuu rytmiin, liikkeen tarkkuuteen ja teknologisesti laajennettuihin liikevirtoihin. Tanssi kumpuaa pintaan abstraktina liikkeenä, jonka merkitys vaihtelee yksilöllisesti katsojan olotilasta, kokemuksista, kulttuurista, ajatusmaailmasta ja näkökulmasta riippuen. Kuusnollan työryhmä kutsui vieraita harjoituksiinsa. Vierailuista tehtiin tekstejä, joissa katsojat kertovat tanssin synnyttämistä assosiaatioista ja avaavat heränneitä ajatuksiaan. Tekstit on tuotu osaksi esitystä. Näkökulmia näkemäänsä jakavat muun muassa Maailman Kuvalehden päätoimittaja Anni Valtonen, Iso ajatus – pitäisikö Jumalalle antaa vielä mahdollisuus? -kirjan kirjoittaja Kati Reijonen, Taideyliopiston Kuvataideakatemian taiteellisen tutkimuksen professori Mika Elo, opettaja Shadi Trad ja laulaja-lauluntekijä Mariska.
Syntyi teos, joka ei anna valmiita ratkaisuja vaan jokainen voi kohdata sen omalla tavallaan. Kuusnolla voi olla spektaakkeli, manifesti ja vastaus, mielenosoitus ja kuva kauniimmasta. Teos saattaa olla halaus ja reaktio, kuiskaus ja pyrkimys vuorovaikutukseen. Kuusnolla voi olla valintoja ja oivaltamista. Liikkeellisesti Kuusnolla voi olla ilotulitus, abstrakti irtiotto ja näyttävä kehollisuuden juhla. Kaikki riippuu näkökulmasta.
Perjantaina 30.11.2018 esityksen jälkeen käydyssä keskustelussa oli mukana Näkökulman vaihtamisen taito -kirjan kirjoittaja LT Antti S. Mattila. Mattila keskusteli yleisön ja taiteilijoiden kanssa näkökulman vaihtamisen teemasta suhteessa nähtyyn esitykseen.
Koreografi: Satu Tuomisto
Tanssijat: Minttu Pietilä, Jukka Tarvainen
Säveltäjä ja äänisuunnittelija: Antti Rundelin
Mediataiteilija: Aku Meriläinen
Dramaturginen keskusteluapu: Teemu Mäki, Otso Lähdeoja
Filosofinen keskusteluapu: Antti S. Mattila
Ennakkovalokuva: Juuso Westerlund
Teaser, video, valokuvaus: Pauli Juppi
Kiitokset: Maria Karhu, Timo Suni/ Restless Oy, Broadway Finland Oy
Kesto: 1 h
Teosta tukee: Taiteen edistämiskeskus, Helsingin kaupunki
Yhteistyössä: Täysillä ry, Stoa
29.11.2018 klo 19 Ensi-ilta
30.11.2018 klo 19
1.12.2018 klo 16
2.12.2018 klo 16
Stoa
Liput
Itselleni parasta on kuitenkin liikkeellisyys, paikoin vimmaiseksikin yltyvä tanssi – vauhti ei hetkeksikään pysähdy. HS 30.11.2018
Lue tästä Helsingin Sanomien arvostelu
Kuusnolla är ett personligt och anarkistiskt verk, och därför respekterar jag det. HBL 30.11.2018
Lue tästä Hufvudstadbladetin arvostelu
Katsojapalautetta teoksesta:
“Näkökulmat vaihtuivat kuin spiraalin kärki akrobaattisen tarkan liikekielen virrassa. Katsojan tajunta haastetaan heittäytymään allegorioiden maailmaan. Upeassa kohtauksessa varjokuvien tanssi kontra rimpuilu pois näkyvän maailman raameista toi mieleeni täydellisesti Platon luolan ja sen symboliikan. Moni meistä on tyytynyt laimeisiin varjoihin luolan seinällä uskaltamatta kokea, nähdä, vaihtaa näkökulmaa – ehkä, nähdä vastaisista kulmista ja päätyä uuteen elämän kierteeseen. Upea teos! Jos nykytanssi olisi aina näin vaikuttavaa istuisin illat katsomossa!”
“Aivan loistava, monipuolinen, koskettava, mielikuvitusta hivelevä spektaakkeli. Ja sitten se suurin oivallukseni. Tarkkailijat, mafia taustalla. Muut vapaina. Aloin miettiä juttua järjellä. Mikä on juoni? Tosi pian vapauduin. Mitä helkkaria näissä on järjellä tekemistä. Enhän minä kysy Leonardo da Vinciltä, mitä mietit kun maalasit. Tämä löytö oli tosi vapauttava. Ei tarvitse ymmärtää, voi kokea ja tuntea. Kuusnolla oli niin täynnä koskettavia juttuja, ettei mitään rajaa. Teidän tiimi oli loistava. Itselleni monien kulttuuritapahtumien joukossa ainutlaatuinen huippu.”