Entä jos alastomuus ei olekaan pornoa?

Blogi

Riisuttuna-tanssiteoksen säveltäjä Otso Lähdeoja kirjoittaa Kalevassa 11.2.2014 seuraavasti:

Olen Riisuttuna-esityksen työryhmän jäsen, vastaan esityksen musiikista ja äänisuunnittelusta. Esiinnyn myös teoksessa.

Olen epäuskoisena seurannut esityksestä noussutta mediakohua. Alastomuus on tietty arka asia, mutta keskustelun eriytyminen itse esityksestä ja sen sisällöstä aivan omaan median (ja nyttemmin poliitikkojenkin) tarpeita vaalivaan nostatukseen on aivan ällistyttävää.

Olen vilkuillut artikkeleita ja noita satoja nettikommentteja, joita alkuperäisestä lehdistötiedotteesta on virinnyt. Perusoletus näyttää olevan se, että esitys on luonteeltaan pornograafinen ja moraaliton. Yhteisiä varoja ei missään tapauksessa saisi tuhlata moiseen haureuteen. Esitys on myös tekotaidetta, jossa käytetään alastomuutta – eikun seksiä – myyntitykkinä. Ja aina joku muistaa myös olla huolissaan Kaupunginteatterin penkkien puhtaudesta. Nyt viimeisenä on sitten oltu huolissaan lastensuojelusta ja haluttu esitykseen k-18 ikäraja.

Surullista on se, että kukaan ei tähän mennessä ole ollut kiinnostunut itse esityksen sisällöstä. Polemiikki on erkaantunut asiayhteydestä. Ketään ei näytä kiinnostavan mitä lavalla itse asiassa tulee tapahtumaan? Tai miksi tällainen teos on tekeillä? Mistä se kumpuaa ja mitä se käsittelee?

Jos on alastomuutta sen on oltava pornoa. Tämä surullinen kaava näyttää niin todelta reaktioita lueskellessa. Pornoteollisuus on onnistunut saamaan yksinoikeuden alastomaan kehoon. Alastomuus voi olla vain tunteetonta, kaavamaista panemista, joka kaksinaismoralismin nimissä on samalla kiellettyä ja ylikulutettua. K-18 ikäraja on Suomen elokuvateollisuudessa korkein käytetty ikäraja. Sen saa hardcore pornografiaa ja äärimmäistä väkivaltaa sisältävät elokuvat.

Mitä tällä on tekemistä Riisuttuna-teoksen kanssa? Teoksessa ei ole väkivaltaa eikä siinä ole pornografiaa. Esityksessä on tanssia. Kehoja, muotoa, musiikkia. Ilmaisua, ihmisenä olemisen tutkimista ja sen kommunikoimista yleisölle.

Alastomana esiintyminen on hauras asia. Itse en ole koskaan ennen ollut julkisesti alasti. Harjoitusprosessi on ollut hidas, varovainen. Olemme tutkineet mitä tarkoittaa ottaa vaatteet pois ihmisten edessä, mitä jää jäljelle, mitä tulee esiin. Taiteilijana oleminen vaatii rehellisyyttä. Itseään kohtaan, elämää kohtaan. Kun esiinnyn alasti annan monien suojaverhojen pudota, olen yleisön edessä sellaisena kuin satun olemaan. Se ei ole helppo asia, mutta tuo raja-alue on minulle tärkeä tutkimuskohde. Miksi emme antaisi myös yleisölle mahdollisuutta kokeilla tätä rajaa?

Taideteos on ehdotus. Se kumpuaa asioista, jotka taiteilija kokee itselleen tärkeiksi. Oma kokemus ohjaa havaintoa, intuitiota, yritystä kommunikoida jotain, minkä olen maailmassa havainnut ja tärkeäksi kokenut. Suomessa laki määrittelee ne rajat, joiden sisällä asioita voi tehdä. Riisuttuna-teos toimii näitten rajojen sisällä, ja sillä on oikeus omaan ehdotukseensa, ilmaisuunsa, tapaansa olla. Se ei ole kaikkien makuun, mutta kenenkään ei ole mikään pakko tulla esitykseen.

Missä on se suvaitsevuus, joka antaa sellaisten asioiden tapahtua, jotka eivät välttämättä itseään kiinnosta? Mikä tekee alastomuudesta niin suuren mörön, että se niputetaan heti väkivallan, neuroottisen seksuaalisuuden, tapainturmeluksen tai ties minkä kauhukuvan kanssa samaan kategoriaan? Mikä alastomuudessa pelottaa?

Riisuttuna-työryhmä pyrkii tekemään taiteellisesti mahdollisimman korkeatasoisen teoksen. Teoksen esityksen kautta annamme sen myös julkisesti puitavaksi ja kritiikin kohteeksi. Esityksen nähnyt voi todeta sen hyväksi, huonoksi, tärkeäksi, turhaksi, koskettavaksi tai tyhjäksi, tai ihan mitä muuta vaan sattuu tuntemaan.

Alastomuus-teemalla ja sen porno-johdannaisella mässäily ja irtopisteiden keräily ennen kuin mitään on nähty lavalla tuntuu minusta ankealta.

Otso Lähdeoja, säveltäjä, FT.

Entä jos alastomuus ei olekaan pornoa? Kaleva 11.2.2014