SATU TUOMISTO

Pidän tanssista, missä on hikeä, huohotusta ja hengästyneisyyttä. Huutoa, naurua, itkua, suoraa katsekontaktia. Hyppyä, toistoa, rytmiä. Rajua, rujoa, raakaa, rohkeaa. Päin naamaa, täysillä, keholla, liikkeessä.

Tanssi on minulle mahdollisuus nostaa kissa pöydälle, käsitellä henkilökohtaisia asioita, kommunikoida ihmisten kanssa. Kanava tulla nähdyksi, kuulluksi, haastaa itseäni. Haastaa muita. Mahdollisuus uskaltaa, poistaa häpeää, laajentaa elämää.


Tuomisto on valmistunut nykytanssikoreografiksi vuonna 2000 Lontoossa. Tuomistolle myönnettiin valtion viisivuotinen taiteilija-apuraha vuonna 2014. Hänen teoksiaan on esitetty Suomessa muun muassa JoJo – Oulun tanssin keskuksessa, Oulun kaupunginteatterissa, Suomen Kansallisbaletissa, Täydenkuun Tansseilla ja Zodiak – Uuden tanssin keskuksessa. Vuosina 2011 – 2013 hän toimi JoJo – Oulun tanssin keskuksen taiteellisena johtajana. Tuomiston tanssiteos Vimmaa voitti Saksassa 638 Kilo Tanz ‐festivaalin ensimmäisen palkinnon 2012 ja on kiertänyt Springdance-­festivaalin jälkeen mm. Japanissa, Koreassa ja Kolumbiassa.

Satu Tuomisto Companyn toimintaa ylläpitää rekisteröity yhdistys Täysillä ry.

LISÄTIETOJA:
Satu Tuomiston Ansioluettelo

Satu Tuomisto +Comp Facebookissa

Satu Tuomisto mediassa